Takana on kiva viikonloppu, edessä tylsyyttä. Taino, paistaa tunnelin päästä valoa, mutta lähiaikoina tiedossa on todennäköisesti vain ja ainoastaan töitä ja tavallista tylsää arkea. Vaikka kyllähän sitä on taas reissussa oltukin, tulin vasta maanantaiaamuna kotiin, Koiranpennun seura olikin aika mukavaa.
Alunperin löysin itseni lievän (tai hieman suuremmankin) humalatilan saattelemana Koiranpennun luota joskus lauantai-iltana myöhään. Hän minua sinne pyysi, olkoon se puolustukseni. Yö, ja aamu kuluivat kuitenkin äkkiä ja hänellä oli menoa sunnuntaina, itsekin päädyin kaverin mökille rentoilemaan. Mökkeilyn jälkeen vaihtoehtoni olivat painua pikkuhiljaa kotiinpäin, tai mennä takaisin hänen luo. Vedoten siihen, että edellisestä tapaamisesta oli suurinpiirtein kahdeksan kuukautta, eikä seuraavasta ole hajuakaan, päädyin menemään takaisin. Ei se hänestäkään haitaksi tuntunut olevan.
Suurin syy siihen, että menin takaisin, oli hyvä mieli. Tuntui mukavalta olla hänen seurassaan. Ei ollut tietoakaan siitä, ettemme olleet nähneet ikuisuuksiin, vaan tunnelma oli rento. Hänen seurassaan oli helppo olla, joten miksi en olisi käyttänyt tilaisuuttani hyväksi, kun oli mahdollisuus vielä nähdä. Seksillä ei tietenkään ollut osuutta asiaan. Jos jotain hänessä kaipaan, se on yksinkertaisen helppo olo hänen seurassaan. Tietenkin olen tuntenut hänet huomattavasti kauemmin kuin monet muut miehet, mutta että vielä näinkin pitkän ajan jälkeen?
Vierailuni venähtämisen takia hän myöhästyi töistä. Itse ehdin junaan onneksi, vaikkapa olisi se ehkä ollut sen aamun arvoista..
Joskus jopa maanantaiaamuna hymyilyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti