Viikoloppu meni niin että hujahti. Tällä hetkellä päälimmäisenä ajatuksissa on aivan uskomattoman kipeät ja väsyneet jalat. Kyllä, nyt tekee mieli nostaa jalat ylös.
Kehenkään ei-välttämättä-niin-toivottuun mieheen en törmännyt, mikä on suoranainen ihme!
Sen sijaan minua oli piirittämässä useampi italialainen naistenmies.. Vaikka toki suomalaisista ei-niin-perusmiehistä pidänkin, on italiaanojen välittömyys ja lämmin suhtautuminen silti vähintäänkin mieltä lämmittävä asia. Tiukkoja halausotteita ja jatkuvaa hassuttelua, puhumattakaan kohteliaisuuksien määrästä.
Päädyin kuitenkin vaihtamaan puhelinnumeroita erään herran kanssa, sillä lupauduin jatkossa toimimaan hänelle "matkaoppaana". Koomista kyllä, minusta ja tästä yhdestä italialaisesta saattaa myös löytyä pussailukuva. Saattaa olla, että huomenissa pikaiset lentokenttätreffitkin koittavat.
Mutta kuinka ollakaan, italiaanoista huolimatta minun vieraillessani siskoni puutarhajuhlissa (taas tulee eräs typerä laulu mieleen..), kääntyi erään tekstiviestittelyn aihe keskusteluun naimisiinmenosta. Vielä yksikin varomaton sana, ja saattaa alkaa tapahtumaan. Minäkö naimisiin? Tuskin sitä hetkeä tulee kuitenkaan..
Ehkäpä myös miesten antaman huomion johdosta sain kauniita sanoja ja vihjailuita myös tutummalta mieheltä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti