Kuten aiemmin olin kirjoittanut, haaveilin punaviininjuomisesta kalliolla.
Tuo hetki kävikin yllättäen toteen.
Pimeää, usvaista, lähteviä ja saapuvia laivoja sekä lämmin yö.
Unelmasta ei kuitenkaan tullut täysin totta, sillä seuranani oli hyvä kaverimieheni. Toisaalta, kun asiaa tarkemmin ajattelen, saattoi tuo musiikinkuuntelu- ja rupattelutuokio olla paljon parempi, kuin jonkun "sellaisen" miehen kanssa. En siis valita ollenkaan, fiilistelyhetkeni hyvässä seurassa sain kuin sainkin.
Näin viikon alussa päässä pyörii ajatuksena taas kerran se, miksi en voi olla tarpeeksi "ihana" kenellekään miehelle. Ei sillä, että sitä kaikille haluaisin olla, mutta tuntuu vain niin turhalta kuulla jatkuvia lepertelyitä ja lässyttelyjä siitä kuinka olen kaikkea mitä toivoa voisi. Aina sieltä lopusta löytyy se helvetin mutta.
Ihan vaan vinkiksi miehille, että tuo lässyttelyn ja ein vuoroperäinen yhdistely tuo aika ristiriitaiset fiilikset, ja tekee tilanteista aivan uskomatonta, pitkittyvää kärsimystä. Sillä tavalla naisista saa vittumaisia monstereita, jotka katkeroituvat ja turhautuvat. Ehkä täytyy itse sanoa ei ja heihei. Tai vähintään iskostaa jollain noiden lähelläni turhuuksia puhuvien miesten kalloon, että merkityksettömät korupuheet voi jättää pois. Myös tyhjät lupaukset voi jättää pois. Ensimmäinen vaihtoehto taitaa olla helpompi.
Viime talvena muistan erään etelä-amerikkalaisen miehen bonganneen minut ostoskeskuksesta ihan sattumalta. Hän halusi välttämättä lähteä mukaani kauppaan, ja puhui minulle kaikenlaista turhaa. (mä haluisin ostaa sulle kukkia, mennäänkö syömään, sä oot niin ihana, sä oot niin erilainen kuin muut...)
Jep jep. Tosiasiat tiedostan itsekin. Suurin osa suomalaisista naisista varmaan lankeaakin tuollaiseen kehuskeluun ja mielistelyyn, sitä kun harvemmin suomalaisilta miehiltä saa (tuossa määrin), muttei taktiikka minun kohdalleni toiminut. Etenkään siksi, etten tosiaan ollut etsimässä itselleni miestä, vaan ruokaa.
Ehkä siis olen tarpeeksi kyyninen. Tai tunnetila ei tosiaankaan ollut molemminpuoleinen.
Mieleen on muistunut myös muutamia ominaisuuksia, joita mieheltä toivoisin. Empatiakykyä, kiinnostusta, vastuuntuntoa...ja hieman tasaisempaa luonnetta, kuin eräillä kohtaamillani tapauksilla. Tavaroiden ei tarvitse lentää, ovia voi sulkea muutenkin kuin paiskomalla, omat virheet pitää kyetä myöntämään (ja osata kantaa vastuu niistä), anteeksipyyntötaito olisi myös suurta plussaa, ja välittäminen ylipäätänsä olisi todella iso plussa.
Tänään on viileää, ja tuoksuu syksyisemmältä. Ehkä siis nyt sitä syyssutinaa?
Ai niin, ei saa odottaa. Täytyy olla kuin ei huomaisikaan, silloin alkaa aina tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti