Sunnuntaikuljeskelua

Tapasin eilen sitten Mukautujan lopulta. Hieman kyllä melkein kaduttaa, että suostuin...

Nojoo, sinänsä oli ihan mukavaa. Käveltiin pitkin ja poikin keskustaa, juteltiin niitänäitä. Pääasiassa ihan jees, mutta muutama juttu sieltä särähti korvaan vähän ikävänlaisesti. Hän mm. kyseli muka viattoman oloisesti, olenko tavannut muita miehiä viimeaikoina, tai jutellut sen kyseisen nettitreffipalvelun kautta muille, kuin mistä hänet tapasin. Luulen kuitenkin kuulleeni hienoista mustasukkaisuutta taustalla. Itsehän tein hänelle selväksi, kun ekan kerran näimme, etten oikeastaan etsi mitään vakavampaa seuraa, ei vain tunnu siltä. Sama mieli on edelleen pysynyt, ainakin hänen kohdalla...

Hän myös taas ihmetteli tuota edellämainittua, miten muka voin tietoisesti olla sitä mieltä, etten mitään halua. Sitten kuitenkin heti perään sanoi, että hienoa kun ollaan kavereita. Ja että hienoa kun oon niin suorapuheinen ja hienoa kun oon sellanen ja hienoahienoa hyvähyvähyvä. Voi nyt vi**u tota kehumisen määrää.

Pari tuntia siinä sitten kului ihan kivasti, mutta kuitenkin vähän tuli ahdistunut olo. Luojan kiitos hän ei ole yrittänyt lähestyä minua millään tavalla fyysisesti, se tästä vielä puuttuisikin. Kuitenkin erotessamme hän kyseli useaankin otteeseen, että nähdäänhän me vielä. Myös pari kertaa aiemmin hän oli puhunut, kuinka meidän pitäisi mennä sinne ja tänne ja tehdä sitä ja tätä. Huoh.

Noin viisi minuuttia eroamisemme jälkeen sain tekstiviestin, vielä näitä samoja juttuja. "Oli kiva nähdä-... ja bla bla bla. Voi jippii nyt sentään.

Tai ehkä se on taas vaan ihmisestä kiinni se ällötys. Jos toi olis joku toinen, tilanne olis kans ihan toinen. Tietäs vaan että mitä tonkin kanssa nyt taas tekee... ainakin pystyn helposti siirtämään sen huolen parin viikon päähän, kun käytännön syistä ei ehdi olemaan erikoisemmin tekemisissä...