Viimeaikoina on taas saanut kuulla kaikenlaista turhaa selitystä, mutta silti tekoihin kykenemätöntä puhetta joiltakin. Deekolme on suurin syyllinen, jota syyllistän aiheutuneesta mielipahasta. Niin paljon turhaa sepittelyä tekstiviestitse, mutta todellisuus on lopulta ihan toisenlainen. Miksi se on niin helppoa selittää yhtä ja toimia kuitenkin ihan päinvastoin. Ihankuin puhelimen toisessa päässä olisi välillä ihan toinen ihminen...? Ja sitten käytös taas muuttuu äkkiä, arvaamatta.
Nyt minulle alkaa taas pikkuhiljaa riittää. Tuosta edellämainitusta kaksilahkeisesta ei ole taas yhtä viestiä lukuunottamatta kuulunut puoleentoista viikkoon mitään. Se siitä "katotaan joku toinen päivä" sitten. Tai no, voihan se toinen päivä olla vaikka kahden kuukauden kuluttua alkuperäisestä, mutta olisin itse odottanut sitä kohtuullisessa ajassa; viikon-kahden sisällä. No, se kaksi viikkoa nyt ei vielä ole täynnä, mutta tuo kuulumattomuus osoittaa jo, että tuskinpa tulee mitään tapahtumaan. Ehkä häntä taas kiinnostaa joskus parin viikon päästä, kun pöly on laskeutunut....
Miten sitä niin helposti kuitenkin aina haluaa uskoa, että sanoissa olisi tällä kertaa jotain perää, eikä joutuisi pettymään. Luontainen ominaisuus itsellä on, että luotan toisiin ihmisiin vähän liiankin helposti. Haluan olla mukava, ja luulen tietenkin että muut kohtelevat minua niinkuin minä niitä. Siitäkin huolimatta, että se odotus on osoitettu vääräksi ties kuinka monta kertaa... Ei se maailma toimi ihan niin ruusuisesti.
Pitäisi oppia olemaan välittämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti