Tänään mielessä on pyörinyt sutinattomuus.
Tavallaan kadehdin K:n rohkeutta tavata uusia miehiä, koska minusta ei siihen oikein ole.
Internetin ihmemaailmassa olen useimmat teksteissä aiemmin mainitut miehet blokannut, sillä ei ole tehnyt mieli mitään ylimääräistä häslinkiä. Kuinka kauan voi olla "kadoksissa"?
Tuleeko koskaan sitä hetkeä, että joku näistä "mä välitän susta niin paljon"- miehistä ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja ottaa yhteyttä?
En varsinaisesti kannata pakoilua yhteydenoton toivossa, mutten myöskään osaa olla täysin välinpitämätön. Jos olen itse yrittänyt nähdä ja pitää yhteyttä, jätän mieluusti pallon pomppimaan noiden miesten suuntaan.
Suoraan sanottuna vituttaa turha lässytys välittämisestä ja muusta, jos se ei koskaan käy ilmi mitenkään (kts. aiemmat postaukset). Erään herran kohdalla luulen kuitenkin yhteydenoton tapahtuvan heti, kun hänen tämänhetkinen parisuhteensa on rakoilemassa taikka ohitse. Sitten voisin taas olla kiinnostava. Kaverimielessä minun osaltani, koska koen olevani liian varattu mihinkään vakavaan säätöön. Mieleltäni varattu.
Itse kaipaan ja ikävöin helposti, ja sanon sen myös niille ihmisille. Tällä hetkellä en vaan tiedä, kuinka toimisin. Kertoako ikävästä (joka iski hetki hyvästelyn jälkeen), vai ollako hiljaa? Ehken ihan hetkessä kuitenkaan kaipuuta ole vinkumassa.. En osaa lukea miestä yhtään, ja tähän mennessä olen asettanut itseni liian alhaiseksi jatkuvasti. Epävarmuutta ilmassa, jonka täytyy muuttua varmuudeksi vielä. Pahin stressi ja itseinhokiukku on sentään laantunut kainalossa piileskelyllä. Läheisyys on ainoa asia joka minut saa rauhoittumaan, muutaman harrastuksen lisäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti