Pari vuotta sitten olin ystävälläni kyläilemässä eräässä kaupunginosassa.
Kotiin lähtiessäni hän heitti minut autolla metroasemalle. Kävellessäni metroaseman laiturilla, kiinnitin huomiota kivannäköiseen mieheen, joka katsoi minua hymyillen. Hymyilin takaisin.
Metron saapuessa menimme eri vaunuihin, ja luulin etten näkisi tuota miestä enää.
Sattumalta kuitenkin molemmat jäimme steissillä pois, ja törmäsimme toisiimme niissä viimeisissä liukuportaissa uudelleen, hymyillen. Tilanne alkoi kyllä hiljalleen naurattamaan.
Jatkoin matkaani kohti lippuautomaattia, kun huomasin minua koputettavan olkapäähän. Sama mies pyysi minua kanssaan lasilliselle, kun vaikutimme toisillemme hetkellinen kohtalo olevan.
Koska junani lähtöön oli aikaa, suostuin ehdotukseen.
Puolisen tuntia meni rupatellessa mukavasti kaikesta skumppalasillisen kera, ja päädyimme vaihtamaan numeroita ennen kuin molempien täytyi kiirehtiä junaan.
Koskaan emme kuitenkaan tavanneet uudelleen, vaikka viestejä tulikin läheteltyä puolin jos toisin. Tapaamista oli kyllä suunniteltu, mutta ehkä molemmilla kuitenkin oli ne omat juttunsa jo menossa..
Numeroa en silti ole halunnut poistaa, olkoot muistona puhelimessa, vaikken mitään tuosta ihmisestä enää tiedäkkään.
Pikatreffeistä jäi kuitenkin hauska muisto, ja muistutus elämään siitä, että aina voi tavata uuden ihmisen, ihan missä tahansa. Hymyilyttää vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti