Autumn changes

Eilen yritin selkeyttää ajatuksia pitkällä kävelyllä meren rannalla. Katselin kaihoisena täydellistä idylliä, kun eräässä puistossa pariskunta istui vaahteranlehtien ympäröimällä penkillä pitämässä toisiaan kädestä.
Onnensekainen surku yllätti. Syksy näytti kauniilta, tuntui hyvältä, mutta silti jään paitsi tuollaisista kohtaamisista. Jos kohtalolta voisin tilata jotain, niin tilaisin mieluiten täydellisen syyspäivän, joka voisi päättyä esimerkiksi Kappeliin punaviinin pariin.. Taitaa kuitenkin haavekuvaksi jäädä, ellen sitten K:n kanssa vietä romanttista päivää ihan kaksin.

Matkakuume hiipii myös jatkuvasti lähemmäs, vaikka pitäisikin vielä malttaa odottaa vielä jonkin aikaa. Lähes liian kauan.
Unissani olen jo kyllä matkalla, mutta matkaseura arveluttaa niissäkin. Toisaalta Herra A on unelmani, ja lähden kohtalaisen luottavaisin mielin matkaan hänen kanssaan. Ajatuksessa harmittaa vain se, että matka tuskin hänelle merkkaa mitään minun osaltani.

Herra B:n kohtaan mahdollisesti tänään. Olemme pitäneet kohtalaisen tiiviisti yhteyttä, ja jutelleet niitä näitä. Enimmäkseen ihan tavallisia arkisia asioita. Aiemman kokemuksen perusteella pelkään hieman yllättävää kylmyyttä, joka hänen osaltaan saattaa tulla. Toisaalta uskon, että sen aiheuttanut syy on nyt poissa. Silti jotenkin kammoan vähän ensimmäistä tapaamista pitkään aikaan. Entä jos se ei tunnukaan miltään? Ainakin silloin tiedän, että todennäköisimmin katsoisin tämän kortin turhaan.. Nyt vain pitäisi tehdä päätös, näenkö häntä vai en?

Herra C on poissa. Mitään ei ole kuulunut viikkoon, kun hänelle viimeeksi kerroin hieman elämän realiteettejä, ja mainitsin että minulla on oma tahto ja valta. Etenkin itseni suhteen.