Kaupungilla ollessani näin niin monia hyvännäköisiä miehiä.
Melkein alkoi itseä hävettämään, kun kerrankin olin hyvinkin harmaavarpusena, meikittä siis, liikenteessä. Ei kovinkaan ominaista minulle, mutta syytän kylmää ilmaa ja kipeyttä enteilevää olotilaa. Jokatapauksessa, en siis ollut kovinkaan...flirttikuosissa.
Miehiä bongaillessa mieleen tuli myös ajatukset siitä, kuinka oma miesmakuni on muuttunut vuosien saatossa. Mikä on muuttunut, mikä on pysynyt samana?
Ennen vahtasin silmä kovana kaikenlaisia rokkipoikia, söpöjä, pörröisiä ja "hassuja". No, onhan ne ihan suloisia edelleenkin, mutten kykene enää kuvittelemaan itseäni sellaisten rinnalle. Tai siis ole vuosiin kyennyt.
Tänään huomasin katselevani enimmäkseen tietynlaisia miehiä, nimittäin sellaisia, jotka näyttävät huolestuttavan paljon elämässäni jo oleville miehille. Ovatko omat aivoni siis aivopesseet minut, vai olenkohan löytänyt mielestäni ulkoisesti täydellisiä miehiä?
Tottahan taitaa olla se, että tutut, tärkeät ja jopa rakkaat ihmiset alkavat näyttää..paremmilta juuri sen tunnesiteen takia. Eli aivoni siis joka tapauksessa huijaavat minua! Miltäköhän nuo kaikki läheiset näyttäisivätkään silmissäni ilman sitä tunnesidettä? Toisaalta, en ole huomannut ex-miekkosten/ihastusten/rakastusten/mitäikinäovatkaan muuttuvan rupisammakoiksi riitojen tai muiden välirikkojen seurauksena.. Ihan samalle ne näyttää vieläkin. Paitsi vanhemmalle.
Lohduttavaa sinänsä, meistä jokainen rupsahtaa hiljalleen. Ehkä minullakin on valoisa tulevaisuus jossain Kontulan ostarin ravitsemusliikkeessä, kärähtäneessä permanentissa, nahkatakissa, salihousuissa ja karaokessa kotiviiniä laulavana pubiruusuna. Silloin alan varmaan katsella niitä ylipainoisuuteen taipuvaisia killikoita, jotka pokaa kaljan ja povarissa lämmenneen kossun avulla.
Kai se miesmaku muuttuu tilanteen mukaan? (huonompaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti