Odotan

Sitä, että aika kuluisi eteenpäin. Tässä tiedottomuuden hetkessä ei ole juuri nyt ainakaan hyvä olla.

Mieleen hiipii ajatuksia siitä, että uskallanko Herra A:n tuomien pettymysten ja toiveiden loputtoman kierteen jälkeen ryhtyä enää koskaan mihinkään täysillä?
Onko minusta enää ylipääntäsä kaikkien pettymysten jälkeen mihinkään? Omalla katkeroitumisellani ja kyynisyydelläni toki suojelen itseäni, mutta saatan myös helposti tuhota jotain.
Ajan kanssa asiat toivottavasti muuttuu, mutta kuinka pitkään jaksaa odottaa?
Kuinka pitkään jaksaa taistella huonojen parisuhteiden, niiden yritysten ja muiden kanssa? Milloin tulee eteen tilanne, jossa vaan heittää hanskat tiskiin, kun ei tunne enää minkäänlaista kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen? (joku "viisas" varmaan nyt ajattelee sen klassisen "vaihda naisiin" -lausahduksen)

Seuraavaan viikkoon tulee mahtumaan paljon kaikkea, enimmäkseen järjettömät määrät stressaavia asioita, mutta myös pieni irtiotto  K:n kanssa arkeen. Ajatuskin hymyilyttää jo valmiiksi, sillä voihan olla että lasikengällekkin on asiaa sen irtioton jälkeen.. ;)