Tänään aloitin sen, mikä olisi pitänyt alottaa aikaa sitten.
Toin ensimmäisen tavaraeräni pois Herra A:n luota. Hän tuskin edes itse tietää, kuinka suuri osa "tavaroistaan" onkin oikeasti minun. Paljon on vielä hakematta, mutta eiköhän ne sieltä hiljalleen minun kotiini siirry. Tähän tilanteeseen on päädytty siksi, etten jaksa enää löytää satunnaisten lumppujen hiuksia lattioilta, tai jakaa ymmärrystä viikon mykkäkouluun ja minun syyllistämiseeni.
Tilanne, johon ei enää lässyttelyt ja syömään viemiset auta. Niin että onnittelut vaan sille halvalle makkaralle, joka tykkää aiheuttaa muille pahaa mieltä. Voit pitää hyvänäsi..
Eniten minua tässä kaikessa sattuu kuitenkin se, kun itse huomaan kaiken rakkauden kuolevan Herra A:ta kohtaan. Mikään ei tunnu miltään, on vain kylmää. Ehkä satuttamisella ja loukkaamisella tosiaan on rajansa, myös minulla. Olen ollut liian pitkään kärsivällinen, anteeksiantava ja ties mitä muutakin paskaa. Aikamoisia ihmeitä hän saisi tehdä, että jokin muuttuisi. Nyt yhteinen tulossa oleva matka vain ällöttää ajatuksena, mutten tosiaan luovu minilomastani. Toivon vain vilpittömästi, ettei kyseinen herra saavu samalle lennolle.
Toivottavasti olen vihdoin tarpeeksi vahva lopettamaan tämän liian pitkään kestäneen pelleilyn.
Minäkin olen ollut tyhmä, tehnyt typeriä asioita, mutta olen sentään oppinut jotakin. Tiedostanut, että minulla on moraali, eikä minusta ole hänelle "ei-miksikään".
P.s. saattaahan olla, että Herra B:n kanssa asiat eivät olekaan niin huonolla tolalla, kuin voisi kuvitella.. B on minulle muistutus siitä, että maailmassa on kivojakin miehiä. Sellaisia, jotka eivät halua olla ensimmäisenä loukkaamassa, tai toimimassa muuten yli-itsekkään typerästi. Jos ei muuta, niin ainakin joku kannustaa minua kohti seuraavaa päivää, ja uutta elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti