A:n kanssa vietetään välirauhan aikaa. Kai edes suunnilleen. On niin monta asiaa, joita pitäisi yhdessä tehdä, ja olisi kiva tulla lomankin kannalta toimeen. (ilman että tarvitsee nukkua eri laidoilla sänkyä, hakata toista tyynyllä tai napata vahingossa toisenkin avaimet..)
Harmi vaan, ettei ongelmallisia asioita saati minun sattumista tämäkään rauhanhetki vie pois.
Eikä sitä, että sain taas kuulla huonoja asioita hänen suustaan.
Sellaisia, jotka varjostavat enemmän kuin kauniit sanat jaksavat valaista..
"sä vaan otat tän liian vakavasti". En nyt ihan niin sanoisi, mutten jaksa leikkiä piilosta tai satuttaa lähimmäisiäni.
Kieroa kyllä, nautin suunnattomasti siitä, kun A oma-aloitteisesti sanoi olevansa mustasukkainen minusta, vaikka on toisin väittänyt. Mustasukkainen kuulemma siksi, että pitää B:tä uhkana.. Totesin vain, että sietääkin pitää. Hän kun osaa käyttäytyä, ja on ystävällinen.
Kai tuo tunnustus jotain kieroutunutta egoani sitten hiveli. Ajatusta siitä, että olisin A:lle vielä joskus jotain muutakin, kuin ikuisesti määrittelemätön merkitsevä nainen.
"Musta oli kiva saada sut hihittämään..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti